Meistä



Laatu, Kilpailukyky, Toimitusvarmuus siinä lähtökohdat, joista meidät tunnetaan.
Olemme erikoistuneet palvelemaan ja tuottamaan mitä erilaisimpia tuotteita kaivertamalla, 
jyrsimällä tai laserilla. Perheyrityksenä arvostamme asiakasläheisyyttä ja panostammekin 
pitkäaikaiseen kumppanuuteen. Nykyaikainen kalusto yhdistettynä vankalla ammattitaidolla
antavat hyvät lähtökohdat asiakkaiden vaativiinkin tarpeisiin. Kalustollamme onnistuvat niin
pienet koneja laitekilvet kuin myös isotkin opasteet ja kyltit Muotoonleikkaamme niin muovia,
puuta kuin metalliakin Kapasiteettia löytyy – pystymme toimittamaan suuretkin sarjat nopeasti. 
Suurimman yksikkömme työpöydän koko on 1,5 x 2,5 m, joten isotkin kilvet onnistuvat vaivattomasti!


























Historia

1997 
Toiminta alkaa, jolloin kaiverrustoiminta siirtyi Elektro-Säätöyhtymä Ky:ltä. Kaksi ensimmäistä vuotta yritys toimii Nummelan Hiidenrannassa omakotitalon alakerrassa, jossa 25 m2 tilat työllistää yhden henkilön. 

1999 
Yritys muuttaa Veikkoinkorven teollisuusalueelle, jolloin investoidaan uuteen koneeseen ja seuraavana vuonna yritys palkkaa toisen vakituisen työntekijän.

2001
Tilauksien kasvaessa ja uusien haasteiden vuoksi yritys vuokraa syksyllä uudet isommat ja viihtyisämmät tilat edelleen Veikkoinkorvesta.

2002
Konekanta kasvaa isolla kaiverrus-/jyrsinkoneella ja saman vuoden elokuussa yrityksen työntekijämäärä nousee kolmeen henkilöön. 2005 Yritys työllistää neljä vakituista henkilöä ja loppusyksystä siirrytään Laseraikaan.

2007
Investoidaan uuteen XP –sarjan kaiverruskoneeseen ja kaiverrettavaa pinta-alaa saadaan yli 5 m2! Henkilökunnan määrä 5 henkilöä. Samana vuonna jätetään ostotarjous Vihdin kunnalle uudesta teollisuustontista. Perustetaan tytäryhtiö Muotoplate Oy, joka maahantuo ja markkinoi visuaaliseen esillepanoon tarkoitettuja tuotteita, mm. esitetelineitä, design kiinnikkeitä ja ripustusjärjestelmiä, ym. myynninedistämistuotteita.

2008
Oman 400 m2 hallin rakentaminen alkoi ja uusissa toimitiloissa aloitetaan syyskuussa. Henkilökuntaan tulee henkilövaihdos, mutta määrä pysyy viidessä henkilössä.

2009
Tuotevalikoimaan tulee lisäystä, kun jatkamme Juha-Elektron myymien johdin- ja riviliitinerikoismerkinnän valmistusta.

2013
MP 15 vuotta!!!! Investoidaan uuteen laserkoneeseen, Trotec 500:een, jolla saadaan tehokkuutta ja uusia mahdollisuuksia lasertuotantoomme.

2017
Historian paras vuosi liikevaihdoltaan.

2018
Uusia koneita! Aloitamme tarra- ja pienkuvatuloksen. Uudet koneet, UV LED taso- ja tarratulostin, lisäävät tuotevalikoimaamme entisestään.



MP-OPASTIN OY                                  ✆   010 423 8400                                   ✎   info@mp-opastin.fi


(c)2018 MP-Opastin Oy, Kaikki oikeudet pidätetään